Siirry sisältöön

Puutarhuri luo ympärilleen kauneutta

Puutarhuri työskentelee kaupunkien ja seurakuntien viheralueilla sekä kasvihuoneissa ja kukkakaupoissa. Työpaikkana voivat olla myös puutarhamyymälät ja taimistot. Hän voi toimia osana ulkoalueiden kunnossapitoa ja rakentamista sekä asiakaspalvelutehtävissä eri alan yrityksissä.

Puutarhurin tutkinto antaa monipuoliset valmiudet työelämään ja jatko-opintoihin. Opit toimimaan monipuolisesti erilaisten kasvien parissa ja käyttämään koneita ja laitteita turvallisuusasiat huomioon ottaen. Perusopintojen jälkeen voit suuntautua opinnoissasi viheralaan eli viheralueiden rakentamiseen ja kunnossapitoon tai kukka- ja puutarhakaupan osaamisalaan. Valinnaisten opintojen tarjotin on laaja. Niissä voit hankkia erikoisosaamista esimerkiksi pihasuunnittelusta, puuvartisten kasvien hoitamisesta tai kukkasidontatöiden tekemisestä. Valinnaisiin opintoihin voit myös valita korkeakouluopintoja joko ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta.  

Alan jatko-opinnot ovat mahdollisia muun muassa ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Voit jatkokouluttautua esimerkiksi hortonomiksi rakennetun ympäristön alalta tai puutarhatalouden alalta. Yliopisto-opinnoista mahdollisia ovat maataloustieteiden kandin tai maisema-arkkitehdin opinnot. 

Vaihtoehtoja opintojen toteutukseen

Voit opiskella puutarhuriksi seuraavissa toimipisteissä:

Tutkinnon toteutustavat

Tapoja opiskella puutarhuriksi on monia – valitse jokin näistä tai yhdistele tarpeidesi mukaan:

Lähiopetus

Lähiopetus tapahtuu Kurejoen toimipisteessä.

Monimuoto-opetus

Monimuoto-opetus tapahtuu Lapuan kaupungilla.

Oppisopimus

Opintojen kesto

Puutarhurin koulutus kestää 2-3 vuotta riippuen taustakoulutuksestasi.

Tutkinnon rakenne

1. Puutarhatöiden tekeminen, 25 osp 
2. Puutarha-alan organisaatiossa toimiminen, 15 osp 

3A. Viheralueiden rakentaminen 30 osp 
4A. Viheralueiden kunnossapito, 30 osp 

3B. Asiakaspalvelu ja myyntityö puutarha-alan myymälässä, 30 osp 
4B. Myymälätyöskentely puutarha-alalla, 30 osp 

3C. Puutarhakasvien tuottaminen avomaalla, 30 osp 
4C. Puutarhakasvien tuottaminen katetuissa olosuhteissa, 30 osp 

* osaamisala ainoastaan työpaikalla opiskelemalla 

Valitse näistä 45 osp:

Puutarhakasvien tuottaminen katetuissa olosuhteissa, 30 osp 
Kasvillisuuden käyttö viheralueilla, 15 osp 
Tilan koristelu kasvimateriaalilla, 15 osp 
Puuvartisten kasvien hoitaminen, 15 osp 
Puutarha-alan tapahtumapalveluiden tuottaminen, 15 osp 
Kasviryhmän tuottaminen, 15 osp 

Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen [11 osp] 

Viestintä ja vuorovaikutus äidinkielellä, suomi 
Viestintä ja vuorovaikutus toisella kotimaisella kielellä, ruotsi 
Viestintä ja vuorovaikutus vieralla kielellä, englanti 
Toiminta digitaalisessa ympäristössä 
Taide ja luova ilmaisu 

Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen [6 osp] 

Matematiikka ja matematiikan soveltaminen 
Fysikaaliset ja kemialliset ilmiöt ja niiden soveltaminen  

Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen [9 osp] 

Yhteiskunnassa ja kansalaisena toimiminen 
Työelämässä toimiminen 
Opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet 
Yrittäjyys ja yrittäjämäinen toiminta 
Työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitäminen 
Kestävän kehityksen edistäminen 

Yhteisten tutkinnon osien valinnaiset osaamistavoitteet [9 osp] 

Opiskelijan valitsemia yhteisen tutkinnon osan osa-alueita 

Yhteyshenkilö tutkinnossa

Mari Rajamäki

Tutkintovastaava, opettaja
Puutarha-alan perustutkinto
Puh. 040 5224 670
mari.rajamaki@jamin.fi

Hae opiskelijaksi

Linkit

Opiskelijatarinat

Työuupumus johti uuteen alkuun puutarhurina ja yrittäjänä

Alanvaihto, opiskelu, yrityskaupat ja uudenlaisten palveluiden kehittäminen. Kaikki tämä on tapahtunut kauhavalaisen Riina Aarrekorven, 36, elämässä viimeisen vuoden kuluessa. …
Lue artikkeli