Siirry sisältöön

Työuupumus johti uuteen alkuun puutarhurina ja yrittäjänä

Alanvaihto, opiskelu, yrityskaupat ja uudenlaisten palveluiden kehittäminen. Kaikki tämä on tapahtunut kauhavalaisen Riina Aarrekorven, 36, elämässä viimeisen vuoden kuluessa. Biologian opettajan työ on vaihtunut yrittäjyyteen ja seinäjokelaisen Lakeuden Vihertaimiston pyörittämiseen yhdessä puolison, Paavo Muhosen, kanssa. Keväällä Aarrekorpi valmistuu JAMIsta puutarhuriksi.  

Puutarha-alan perustutkinto on edennyt Aarrekorvelta nopeaan tahtiin – kiitos joustavan opiskelun, jossa otetaan huomioon aiempi osaaminen. Opinnoissa on paljon biologin koulutuksen ja oman harrastuksen myötä tuttua asiaa. Hänelle on kuitenkin tärkeää saada koulusta ammattipätevyys uuteen työhönsä ja varmuus tekemiseensä.  

– Haluan olla tutkinnon suorittanut puutarhuri enkä vaan tyyppi, joka tykkää kasveista. Ja tokihan olen oppinut koulussa myös uutta ja saanut vahvistuksen monelle sellaisella asialla, jonka olen tehnyt mutu-pohjalta.   

Identtiteettikriisi

Aarrekorpi on sitä tyyppiä, joka tekee asiat viimeisen päälle. Peruskoulun aineenopettajan työssä oma vaatimustaso ja kohtuullinen työaika osoittautuivat mahdottomaksi yhtälöksi. Ylipitkät työpäivät johtivat työuupumukseen. Viime vuoden keväällä hän teki ratkaisun, jota ei olisi koskaan arvannut tekevänsä ja luopui opettajan työstä– ammatista, jonka oli tiennyt omakseen jo teininä.   

Mitäs sitten? Mikä voi olla vaihtoehto ihmiselle, joka on aina ajatellut olevansa biologian opettaja eikä mikään muu ammatti ollut käynyt edes mielessä?   

– Se oli identiteettikriisin paikka.  

… ja uusi urapolku  

Mutta elämä kuljettaa. Aarrekorven tapauksessa se alkoi viedä viherpeukaloa kohti puutarha-alaa. Viherkasvit ja puutarhan hoito ovat aina olleet hänelle tärkeitä harrastuksia. Koti on täynnä kasveja, ja pihapiiri keskellä peltoa on muuttunut hänen käsissään ”vähän eri näköiseksi”.   

Sitten silmään osui Lakeuden Vihertaimiston yhden rivin ilmoitus työpaikkasivuilla: haetaan uutta yrittäjää.  

– Olin jo puutarhalla asioidessani kuullut, että he etsivät uutta yrittäjää. Tuo ilmoitus sai tarttumaan toimeen.  

Samaan saumaan tuli tieto, että hän oli saanut opiskelupaikan JAMIlta, jonne oli laittanut hakemuksen.    

  

Näytöt sai suorittaa vaikka heti

Aarrekorpi sopi edellisen yrittäjän kanssa aluksi työsuhteesta. Kun opinnot alkoivat JAMIlla, tehtiin työnantajan kanssa oppisopimus, jonka aikana hän suoritti syksyn mittaan ison osan opintoihin kuuluvista näytöistä.  

Tahti oli nopea, sillä biologian opettajan koulutuksen ja puutarhaharrastuksen kautta tieto ja osaaminen oli pitkälti olemassa. Kasvilajeja ja muita teorioita ei tarvinnut opetella, vaan osoittaa ainoastaan osaaminen näyttöjen kautta.  

– Koulussa painotettiin, että mitään sellaista ei tarvitse uudestaan opetella, minkä jo osaa. Näyttöjä saa tehdä halutessaan vaikka heti opintojen alussa, hän kertoo.  

Juuri tämän takia opinnot eivät ole missään vaiheessa tuntuneet turhauttavilta, vaan päinvastoin.  

– On ihana olla luokassa eri roolissa kuin mihin on tottunut ja ottaa opetusta vastaan. Toki monimuoto-opiskelu tarkoittaa sitä, että on osattava opiskella myös itsenäisesti.  

  

Monta uutta ideaa ja palvelua  

Marraskuussa Aarrekorpi osti yrityksen liiketoiminnan puolisonsa kanssa. Yrityksen juuret ulottuvat aina 80-luvulle saakka, jolloin toiminta alkoi Vuorijärven Vihertaimiston nimellä.  

Yrityksen kehittämisessä pariskunta on ottanut isoja askelia. Tänä talvena liike on ollut ensimmäistä kertaa auki koko talven, kun aiemmin on keskitytty kesämyyntiin. Tämä on tarkoittanut myös monien uusien ideoiden toteuttamista: verkko-ostomahdollisuuden rakentamista, joulupajoja… Uusia ideoita työstetään jatkuvasti.  

– Pian myyntiin ovat tulossa viikkokimput ja kuivakukkakranssipaketit.  

  

Miltä kuulostaisi tyky-päivä kukkien parissa?  

Työpajat ovat palvelu, joissa Aarrekorpi toteuttaa itseään myös opettajana. Aikuisten ohjaaminen on mukavaa ja palkitsevaa. Työpajat tulevat laajenemaan uusissa tiloissa tyky-toimintaan.   

– Kiireiden keskellä aikuiselle on rentouttavaa tulla hetkeksi kurssille, jossa hän saa eteensä materiaalit ja häntä ohjataan siinä, mitä pitää tehdä.  Esimerkiksi kranssin teko on juuri sen verran sopivasti haastavaa, että siinä joutuu keskittymään ja muu unohtuu. Se on monen kaipaama pysähdys arjen keskellä, kuvaa Aarrekorpi.  

  

Tutkinto kädessä ensimmäiseen kesäsesonkiin

Aarrekorpi valmistuu JAMIsta keväällä eli samaan aikaan, kun liikkeessä alkaa kesäsesonki ja kesätyöntekijät tulevat taloon. Tutkinto on siis hänen tapauksessaan valmis vain vuodessa.  

JAMIn opettajalta hän on saanut kannustusta myös yrittäjyyteen.   

Vaikka koulu jää taakse, ei opettajan kanssa luultavasti sanota lopullisia hyvästejä. Tarvittaessa Aarrekorpi tarjoaa mielellään JAMIn opiskelijoille mahdollisuuden työssäoppimiseen yrityksessään.  

Tutustu tutkintoon

Yhteyshenkilö tutkinnossa

Mari Rajamäki

Tutkintovastaava, opettaja
Puutarha-alan perustutkinto
Puh. 040 5224 670
mari.rajamaki@jamin.fi

Muut opiskelijatarinat