Siirry sisältöön

Työelämäyhteistyö on koko seudun voimavara

Hyvät suhteet alueen elinkeinoelämään on keskeinen osa työvoiman saatavuuden turvaamista ja toisaalta myös työpaikkojen säilymistä alueella.

– On tärkeää saada nuoret kiinnostumaan alueen yrityksistä ja työpaikoista jo varhaisessa vaiheessa, tuumaa JAPO Yhtiöiden toimitusjohtaja Toni Harjula.

JAMIssa tehtävä työelämäyhteistyö on monipuolista. Suurin työelämäyhteistyön muoto on opintoihin sisältyvä työelämässä oppiminen. JAPOlla opiskelijoita on ollut monen vuoden ajan.

– Olen aina ollut sitä mieltä, että harjoittelijoita kannattaa ottaa. Siitä on hyötyä tietysti opiskelijalle itselleen mutta myös meille. Pääasiassa meille tulevat opiskelijat ovat töissä Euronics-myymälässä. He saavat tehdä aivan samoja asioita kuin työntekijämmekin, hieman omasta mielenkiinnostaan ja taitotasostaan riippuen, Toni Harjula kertoo.

Työtehtävät sisältävät aluksi esimerkiksi myymälän ja varaston järjestelemistä, tavaran vastaanottoa ja kaikkein näppärimmät saavat halutessaan osallistua myös myyntiin ja asiakaspalveluun.

– Nuoret ymmärtävät hyvin tietokoneista ja puhelimista, joten asiakasneuvontaakin he tekevät, jos asiakkaalla on ollut teknisiä ongelmia laitteiden kanssa. Toiset ovat olleet kiinnostuneita asennuksista ja laitteiden käyttöönotoista. Onpa joku tehnyt joskus meille markkinointisuunnitelmankin kurssityönä, Toni Harjula jatkaa.

Ensi kosketus työelämään on tärkeä vaihe

Liiketaloutta opettava Jenni Hyyppä kertoo, että työelämässä oppimisen lisäksi esimerkiksi kaupallista alaa opiskelevat pääsevät jo perusopinnoissa tutustumaan töihin jo oppitunneilla. Kaupoissa on saatettu käydä esimerkiksi hyllyttämässä. Näin opiskelijat pääsevät näkemään tavallista työelämäarkea jo opintojen alkuvaiheessa.

– Opetan sekä Alajärvellä että Alavudella. Minulle on muodostunut sellainen mielikuva, että aika moni nuori haluaisi lopulta asettua asumaan kotiseudulle. Työpaikka ja oman seudun yrityselämän tuntemus ovat tuiki tärkeitä vetovoimatekijöitä, hän sanoo.

– Jos nuoret eivät saa mahdollisuuksia ammattiopintojen aikana, saattavat hyvät tyypit hakea näitä mahdollisuuksia jostain muualta. Kyllä omiin nuoriin kannattaa jo nyt panostaa, Toni Harjula toteaa ja kannustaa yrityksiä valitsemaan rohkeasti opiskelijoita tai kesätyöntekijöitä alueen nuorista.

Parhaimmillaan työelämässä oppimisjaksolta yritys voi saada pitkäaikaisen työntekijän. Moni jää työelämässä oppimisjakson jälkeen kesätöihin. Näin on suunnitellut esimerkiksi alajärveläinen Vertti Saarela. Vertti on ollut JAPOlla jo useamman kerran: aluksi JOPO- eli joustavan perusopetuksen opinnoissa sekä työelämään tutustumisjaksoilla.

– Kyllähän tämä on ihan unelmaduunia. Tänne on mukava tulla ja työporukka on hyvä. Parasta työssä on asiakaspalvelu, ensimmäistä vuottaan merkonomiksi opiskeleva Vertti kertoo.

Vertillä on motivaatiota ja sen verran kokemusta työstä, että asiakaspalvelu ja Euronicsin myyntitiskin haltuun ottaminen sujuvat oikein hyvin.

Mitä ohjaaminen vaatii?

Yrityksille työelämässä oppimispaikan tarjoaminen on mahdollisuus löytää jatkossa osaavaa työvoimaa. Nuorilta voi myös oppia paljon, kun uskaltaa kuunnella ja keskustella.

– Kannustan aina nuoria, että työnantajalle voi rohkeasti heitellä ajatuksia. Nuorillahan on älyttömästi hyviä ideoita, Jenni Hyyppä sanoo.

Työelämässä oppiminen vaatii sitoutumista ja aikaa molemmilta osapuolilta. Työpaikalla on oltava joku, joka ehtii opastaa nuorta. Jos on niin kiire, ettei ehdi opettaa, niin se ei ole kummankaan osapuolen kannalta hyvä.

– Työelämässä oppivat opiskelijat eivät ole yrityksen työntekijöitä, he ovat koulun vastuulla ja vakuuttamia. Omaa resurssipulaa ei voi lähteä palkkaamaan opiskelijalla. Työelämässä oppimiseen kannustamme nuoria aina valitsemaan sellaisen paikan, joka kiinnostaa aidosti, jotta töihin on mukava mennä, hän lisää.

Yhteydenpitoa matalalla kynnyksellä

Nuori itse menee kysymään paikkaa ja sellaisen saatuaan koulutussopimus tehdään koulun kanssa.

– Olisi hyvä myös mennä esittäytymään yritykseen, jonne haluaa. Välttämättä pelkkä sähköpostiviesti ei riitä paikan saamiseen. Oma-aloitteisuus on aina plussaa, Toni Harjula pohtii. JAPO on ollut suosittu paikka, ja monesti tulijoita olisi enemmän kuin on mahdollista ottaa.

– Emme oikein voi ottaa enempää kuin kaksi opiskelijaa kerrallaan, sillä työtä ei välttämättä enempää riitä, hän lisää.

Työelämässä oppimisjakso on kuusiviikkoinen.

– Olen tuona aikana useamman kerran yritykseen yhteydessä ja saatan piipahtaa katsomassa, miten sujuu. Teemme matalan kynnyksen yhteistyötä, soitella voi puolin ja toisin missä tahansa asiassa. Joskus kyllä käy niinkin, että opiskelijalla sujuu niin hyvin, että yrityksestä sanotaan, että ei ole tarvetta kysellä perään, vaan voi tulla vaan ottamaan näytön vastaan, Jenni Hyyppä naurahtaa.

Pelisäännöt työelämässä oppimiseen käydään koululla tarkkaan läpi ennen jaksojen alkua.

– Moni nuori saattaa miettiä, ettei osaa riittävästi ja vähän arkailla työpaikan kysymistä. Tilannehan on sama joka paikassa, harvoin mistään oppilaitoksesta tulee valmiita työntekijöitä, vaan työ opitaan sitten työelämässä. Kyllä työpaikalla neuvotaan ja opastetaan, ja ainakaan me emme koskaan laita opiskelijoita sellaiseen tehtävään, mihin koulutustaso ei riitä, Toni Harjula rohkaisee.

Lisää yhteistyötä toivotaan

JAMIssa toivotaan ja pyritään kehittämään entistäkin laajempaa yhteistyötä yritysten kanssa.

– Kyllähän me olemme olemassa myös yrityksiä varten. Yrityksistä voi olla rohkeasti yhteydessä, jotta koulutusta saataisiin kehitettyä vastaamaan paremmin työelämän tarpeita. Olemme hieman avanneet keskustelua alueemme yrittäjäyhdistyksiin, jotta saisimme vinkkiä esimerkiksi merkonomiopintojen kehittämiseen, hän kertoo.

Jennillä on laaja kokemus työelämästä ja yrittäjyydestä, sillä hän pyörittää kahden muun osakkaan kanssa Lappajärven kesäteatteria, Kraatterijärvi Adventurea, Terrace Kirppua sekä Aquarius Resortia. Hän oli pitkään myös töissä Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupalla myyntipäällikkönä.

– Olen viihtynyt JAMIlla tosi hyvin. Tässä tehtävässä saa keskustella paljon työnantajien kanssa ja siinähän parhaiten kuulee alan markkinatilanteesta, hän kommentoi.

Muut uutiset