Opiskelijan kokemus: Uutta oppimassa logistiikassa
Jenna Järvelä opiskelee yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi Jamissa. Minkä takia hakeuduit opiskelemaan logistiikan perustutkintoa?
– Olen työskennellyt huoltoasemalla asiakaspalvelutehtävissä liki 20 vuotta. Kaipasin vaihtelua, haasteellisuutta ja uuden oppimista. Olin jo pari vuotta leikitellyt ajatuksella logistiikka-alan opinnoista. Uskallus ei kuitenkaan alkuun riittänyt lähteä tutusta ja turvallisesta työpaikasta koulun penkille. Kun viimein uskalsin lähteä Jamiin opiskelemaan yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi, ajatus oikeasta päätöksestä vain vahvistui. Opiskelu on ollut todella joustavaa ja antoisaa. Jokainen etenee omaa tahtia, ja kaikki on kiinni siitä, miten motivoitunut olet oppimaan uusia asioita. Uudelta ammatilta odotan monipuolisuutta, haasteita ja uusien ihmisten kohtaamista, hän kommentoi.
Kevättalvella Jenna oli työelämässä oppimisjaksolla, tässä muutama otos hänen päiväkirjastaan.
”Yövuoro kutsui taas. Renkaan vaihdon jälkeen vietiin päällä oleva kuorma Pietarsaareen tehtaalle. Sain poistaa sidonnat ja lähtiessä puhdistaa päälliset. Myös toisen kuorman jälkeen toistettiin tehtaalla samat hommat. Sitten lähdettiin Toholammille, jossa pääsin tositoimiin. Metsäautotielle käännyttyämme hyppäsin puikkoihin ja ajoin koko yhdistelmän tien päähän kääntöpaikalle ja siitä takasin pinolle. Uutena tuttavuutena tuli opticruice-vaihteisto, josta ei ollut aiempaa kokemusta. Opin, että metsässä ajettaessa käytetään aina manuaalipuolta olosuhteiden ja maaston takia. Kääntäminen kääntöpaikalla sujui näppärästi, vaikka omaan silmään paikka oli pieni. Puheltiin paljon turvallisuuteen liittyvistä asioista. Onhan se aika kuumottavaa olla keskellä ei mitään yksin yöllä, missä ei välttämättä puhelinkaan toimi.
Opin, että metsään ei mennä nälkäisenä. Siellä voi sattua mitä vain ja voi joutua odottamaan pitkäänkin apuvoimia. Autossa pitää olla aina jemmassa vaikka säilykelihapurkki. Vahingon sattuessa nälkäisenä tekee vain enempi vahinkoa. Ilman puhelinta ei myöskään poistuta autosta. Tämä liittyy sekä siihen että voi soittaa apua ja siihen että tien alkuun sijoitetussa kolmiossa on kuljettajan numero, johon muut tien käyttäjät voivat tarvittaessa soittaa. Kuljettajilla keskenään pauhaa linjat koko ajan kuumina, mutta höpinöiden keskellä myös pidetään kaverista huolta. Autoissa ei ole seurantaa, joten työkaverit keskenään ovat aika tarkalleen kuusalla, missä kukin menee. Jos toinen metsään mentäessä yhtäkkiä häviää linjoilta kuulumattomuuden vuoksi, aletaan kyllä jossain kohtaa soittelemaan perään, että missäs meet ja mitä teet. Ei se niin yksinäistä loppupeleissä ole, jos vaan jaksaa kuunnella työkavereita. Ja huonot jutut pitää pirteänä yön pimeinä tunteina. Näillä eväillä ens viikkoon.”
”Meinasi unohtua päiväkirja tältä päivältä. Olin jälleen puuautossa yön. Toholammilta ajettiin tehtaalle. Pääsin metsätiellä taas ajamaan pinolle. Ohjaajan mielestä pitäisi enemmän kiinnittää huomiota ajolinjaan, ettei mene liian reunaan.Tiedostan tämän itsekin, että se vaatii vielä harjoittelua. Sain käännyttyä risteyksestä ja kääntöpaikalla ihan sujuvasti vaikka kovin jännitti. Osa metsätiestä oli todella pomppuista ja epätasaista. Haastavassa maastossa ajaminen oli hieno kokemus, niin näki vähän, miten auto käyttäytyy ja miten kärry tulee perässä. Sain sitoa kuormat ja tehtaalla purkaa. Myös päällirakenteiden puhdistus kuului hommiini.”