Siirry sisältöön

JAMIn puutarhalla on nyt yksi Suomen ensimmäisiä vertikaaliviljelmiä 

JAMIn kasvihuoneiden kukkaloiston keskeltä löytyy ovi mielenkiintoiseen maailmaan: JAMIn ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun Vertikaalinen viljely ruokatuotannossa -hankkeen vertikaaliviljelmälle. Violetinpunaisten LED-lamppujen alla, optimaalisissa olosuhteissa, on kasvaa kahdessa kerroksessa erilaisia salaatteja ja yrttejä, jotka ovat valmistumassa kaksi viikkoa eli noin 25 prosenttia tavallista kasvuaikaa nopeammin. Kolmaskin kerros on käytettävissä. 

Vertikaali- eli monikerrosviljely vaatii normaalia vähemmän lattiapinta-alaa, sillä kerroksia voi olla päällekkäin hyvinkin monta tilan korkeudesta riippuen. Kasteluvesi kiertää suljetun järjestelmän putkistossa, eikä tippaakaan valu hukkaan. Automatiikka mittaa ravinteiden määrää ja lisää niitä veteen juuri tarvittavan määrän.  Viljely on mahdollista ympäri vuoden. 

Vertikaaliviljelmän kasteluvesi kiertää suljetussa järjestelmässä.  

Mahdollistaa viljelyn vaikka vanhoissa tehdashalleissa 

JAMIn opettaja Mervi Ukonmäki ja SeAMKin projektipäällikkö Marjo Valtonen kertovat, että tämä on tulevaisuuden viljelyä, joka mahdollistaa ruokakasvien tuotannon vaikkapa vanhoissa tehdashalleissa kaupunkien kupeessa. Ruoka voidaan siis tuottaa siellä, missä sitä kulutetaankin. 

– Systeemillä voidaan myös parantaa ruokaturvaa ja ruuantuotannon omavaraisuutta. Tällaista viljelytapaa käytetään muun muassa Arabiemiraateissa, jossa kasteluvedestä on pulaa, Valtonen sanoo. 

Valtonen toivoisi, että paikalliset tuottajatkin tutustuisivat demoviljelmään. Hankkeen tavoitteisiin kuuluu muun muassa ympärivuotisen viljelymuodon liiketoimintamahdollisuuksien selvittäminen alueellamme. 

– Jos täällä olisi viljelijä, joka toimittaisi tuotteet itse kauppaan, salaatit ja yrtit olisivat parhaimmillaan tunnissa, parissa hyllyssä. Nyt niiden matka kaupan hyllylle voi kestää 2–3 päivää. Kauppiaalle ja tuottajalle se olisi helppoa ja kuluttajalle se takaisi entistä tuoreemman ruoan. 

SeAMKin projektipäällikkö Marjo Valtonen kertoo, että hankkeen tavoitteisiin kuuluu vertikaaliviljelyn  liiketoimintamahdollisuuksien selvittäminen alueellamme. 

Koko Suomen ensimmäisiä 

Toistaiseksi koko Suomen vertikaaliviljelmien laskemiseen taitavat riittää kahden käden sormet. Vastaavia kasvuhuoneita löytyy muutamasta oppilaitoksesta. Kaupallisia viljelmiä on niin ikään muutama.  

JAMIn opiskelijat pääsevät siis tutustumaan vertikaaliviljelyyn ensimmäisten joukossa. Se on Ukonmäen mukaan iso valtti tulevaisuuden puutarhureille. 

– Laitteisto hankittiin SeAMKille alun perin rehun tuotannon kokeiluun, mutta siinä se ei toiminut. Aloimme etsiä laitteille uutta sijoituspaikkaa, ja sopivaksi kumppaniksi osoittautui JAMI, Valtonen kertoo. Tässä yhteydessä laitteistolle tehtiin jonkin verran muutostöitä, jotta se soveltuisi paremmin ruuantuotantoon rehunviljelyn sijaan. 

Yhteistyöhön molemmat osapuolet ovat erittäin tyytyväisiä. Osaamiset täydentävät hyvin toisiaan. 

Salaatteja ja yrttejä myyntiin Timjami-myymälään 

JAMIlle viljelmä on opetuksellisesti mahtava mahdollisuus. Varsinaisesta sadosta pääsevät jatkossa nauttimaan myös Timjami-myymälän asiakkaat, sillä osa tuotannosta tulee myyntiin.  

SeAMK tekee puolestaan viljelmällä jatkuvaa tutkimusta. Selvitettävänä ovat muun muassa erilaiset kasvualustat sekä se, miten kasvatus on järkevää rytmittää monikerrosviljelmällä, jotta viljelijä saa siitä tasaisen tuoton. 

– Kasvualustakokeessa kasveja tullaan kasvattamaan rahkasammalturpeessa, järviruoko-ruokohelpi-pohjaisessa ruokomullassa, sekä puukuitu- ja hamppukuitupohjaisissa kasvualustoissa, Valtonen kertoo.  

Kasvit kasvavat nopeammin ja vahvemmiksi 

Toukokuussa valmistuva koe-erä osoitti, että kun kasveille järjestetään optimaaliset olosuhteet, kasvukausi lyhenee merkittävästi. Yksi ratkaiseva asia on valo: punaisen ja sinisen valon aallonpituudet ovat kasveille ihanteelliset.  

– Sen lisäksi, että kasvu on nopeaa, kasvit ovat tavallista vahvempia ja rehevämpiä, sanoo Ukonmäki. 

Tällaisella viljelmällä voisi kasvattaa monia muitakin kasveja: vaikkapa marjapensaiden tai puiden taimia tai mansikoita. Maailmalla on menossa ensimmäiset kokeilut sahramilla, mutta meille se on tässä vaiheessa aivan liian haastava kasvi. 

Ihmistä viljelmä ei juuri tarvitse. Ainoastaan lämpötila sekä kastelujärjestelmän toimivuus tarkistetaan säännöllisesti. Lisäksi tarkkaillaan kasvustoa mahdollisten tautien ja tuholaisten varalta. 

Kaupallisia vertikaaliviljelmiä Suomessa: Robben Pikku puutarha, Little Garden, Salladsfabriken, Pinoa, Folium Farms ja Silmusalaatti 

Koulujen viljelmiä: HAMK, Gradia Jämsä ja KAO, JAMI.  

Laitevalmistajien demoviljelmiä: Novarbo ja Netled.  

Tutkimusviljelmä: Luken ja Aalto-yliopiston kerrosviljelmä Piikkiössä. 

Pääkuva: Projektipäällikkö Marjo Valtonen (vas) ja puutarhaopettaja Mervi Ukonmäki tutkivat ensimmäistä valmistuvaa satoa aikuiskoulutusjohtaja Risto Riihimäen ja puutarhuri Hannele Yli-Mannilan kanssa. 

Muut uutiset