Siirry sisältöön

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja on maanteiden sankari

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja eli rekkakuski on logistiikan ammattilainen, joka hallitsee logistisen ketjun aina tuottajalta loppuasiakkaalle saakka. Hän työskentelee esimerkiksi kappaletavaran, elintarvikkeiden, rakennustarvikkeiden, maa-aineksen, jätteen tai puutavaran kuljetuksessa tai vaikkapa kuriiriajossa. Työajat ovat usein epäsäännöllisiä, ja työ edellyttää itsenäistä ja yrittäjähenkistä työotetta.

Opinnot sisältävät paljon käytännön harjoittelua työkoneiden ja ajoneuvojen käyttöön, tekniikkaan sekä huoltoihin perehtyen. Opit ajamaan turvallisesti ja taloudellisesti ja toimimaan asiakaspalvelutilanteissa. Opit myös kuormauksen, purkamisen, varmistamisen sekä kuljettamiseen liittyvät salat. Tutkinnon ohessa suoritat ilmaiseksi tarvitsemasi ajokortit ja pätevyydet. Valmistuttuasi pystyt toimimaan itsenäisesti kuljetustehtävissä. 

Alan jatko-opinnot ovat mahdollisia muun muassa ammattikorkeakoulussa, jossa voit suorittaa esimerkiksi logistiikkainsinöörin tutkinnon. Voit hakeutua jatko-opintoihin myös useille muille tekniikan aloille. 

Vaihtoehtoja opintojen toteutukseen

Voit opiskella yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi seuraavissa toimipisteissä:

Voit opiskella meillä myös kaksoistutkinnon, mikä tarkoittaa ylioppilastutkinnon suorittamista ammatillisten opintojen ohella. Lappajärven lukio sijaitsee kivenheiton päässä Lappajärven toimipisteestä.

Tutkinnon toteutustavat

Tapoja opiskeluun on monia – valitse jokin näistä tai yhdistele tarpeidesi mukaan:

Lähiopetus

Verkko-opetus

Monimuoto-opetus

Oppisopimus

Yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi voit opiskella monimuotona, mikäli sinulla on jo jokin tutkinto tai omaat aikaisempaa kokemusta logistiikan alalta.

Opintojen kesto

Yhdistelmäajoneuvonkuljettajan koulutus kestää 2-3 vuotta riippuen esimerkiksi omasta aktiivisuudestasi ja syntymäajastasi. Laadimme jokaiselle henkilökohtaisen oppimispolun.

Monimuoto-opintoihin on jatkuva haku ja koulutuksen aloitus toteutetaan joustavasti. Monimuoto-koulutuksessa opinnot kestävät noin 1-2 vuotta.

Opintojen erityispiirteet

Tutkinnon rakenne

Julkaistaan keväällä 2022.

Julkaistaan keväällä 2022.

Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen [11 osp] 

Viestintä ja vuorovaikutus äidinkielellä, suomi 
Viestintä ja vuorovaikutus toisella kotimaisella kielellä, ruotsi 
Viestintä ja vuorovaikutus vieralla kielellä, englanti 
Toiminta digitaalisessa ympäristössä 
Taide ja luova ilmaisu 

Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen [6 osp] 

Matematiikka ja matematiikan soveltaminen 
Fysikaaliset ja kemialliset ilmiöt ja niiden soveltaminen  

Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen [9 osp] 

Yhteiskunnassa ja kansalaisena toimiminen 
Työelämässä toimiminen 
Opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiudet 
Yrittäjyys ja yrittäjämäinen toiminta 
Työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitäminen 
Kestävän kehityksen edistäminen 

Yhteisten tutkinnon osien valinnaiset osaamistavoitteet [9 osp] 

Opiskelijan valitsemia yhteisen tutkinnon osan osa-alueita 

Yhteyshenkilö tutkinnossa

Marko Takala

Tutkintovastaava, opettaja
Logistiikan perustutkinto
Puh. 040 1586 787
marko.takala@jamin.fi

Hae opiskelijaksi

Linkit

Opiskelijatarina

Opiskelijatarinat

Uusi ammatti rekan ratista nopeasti monimuotokoulutuksessa

Harri Kantosesta tuli viime syksynä opiskelija noin 20 vuoden tauon jälkeen. Taskussa on nuorena hankittu …
Lue artikkeli