Siirry sisältöön

JAMIsta valmistuu cateringalan huippuosaajia

Ravintola- ja cateringala on monipuolinen ja opetus nykyaikaista. Enää ei istuta juurikaan koulunpenkillä, vaan asiat opiskellaan käytännössä ja oman etenemistahdin mukaan. Opiskelumateriaalit ovat sähköisesti saatavilla missä ja milloin tahansa.

JAMIn opetuskeittiössä Lappajärvellä meininki on kuin MasterChefissä. Annokset valmistuvat nopeasti, ja kriittiset kokkikokelaat haluavat niiden olevan täydellisiä. Käynnissä on annosruokien valmistuksen tutkinnonosa. 24-vuotias Karina Totskaia halusi opiskella poikaystävänsä tavoin Suomessa ammattiin. Hän on kotoisin Aunuksesta, Venäjältä, joka on noin Alajärven kokoinen kaupunki. Karina on viihtynyt hyvin Suomessa.

– Mietin eri aloja ja lopulta valitsin ravintola- ja cateringalan. Ensimmäinen vuosi oli vaikea, koska en osannut niin hyvin suomea. Mutta jos on halu johonkin, asiat onnistuvat lopulta. Nyt toisena vuonna opiskelusta on voinut nauttia, koska osaan kieltä paremmin, Karina kertoo.

Karinaa kiinnostaa kokin työssä etenkin ruuan laatuun panostaminen ja kestävä kehitys, jonka merkitys on viime vuosina alalla kasvanut. Hän haaveilee myös opintojen jatkamisesta ammattikorkeakoulussa eli restonomin opinnoista.

– Ruuan laatu ja hyvä maku ovat erittäin tärkeitä tässä ammatissa, ja niitä tulee tarkkailtua kriittisesti niin töissä, työyhteisössä, vapaa-ajalla kuin kotonakin, hän sanoo.

Karina on tehnyt työssäoppimisjaksoja alajärveläisessä ravintola Alvariinissä.

– Tarkkailin aina, että olivatko asiakkaiden lautaset tyhjiä. Jos olivat, siitä tiesi, että on onnistunut, hän nauraa.

Käytäntö on parasta

Opintoihin kuuluu yhä enemmän käytännön tekemistä ja työssäoppimista. Lappajärveltä opiskelijat lähtevät työssäoppimisjaksoille Järviseudulle ja Härmänmaalle mutta joskus myös pääkaupunkiseudulle. Työssäoppimisen päätteeksi tehdään näyttö jokaisesta tutkinnonosasta.

– Tietyt tutkinnonosat edellyttävät tietynlaista osaamista. Esimerkiksi näytöt annosruokien valmistuksesta, jota olemme nyt harjoitelleet, tehdään ravintolassa, kertoo osaamisalavastaava Merja Tomperi-Olkkonen.

– Opiskelussa parasta ovat keittiöpäivät, koska silloin oppii eniten tekemisen kautta. Tällaista tietotaitoa ei saa mistään muualta, Karina sanoo.

Teoriaosuudet sähköisenä

Ravintola- ja cateringala on mielenkiintoinen. Tutkinto sisältää ammatillisia opintokokonaisuuksia ja yhteisiä tutkinnonosia kuten ruoanvalistuksen fysiikkaa ja kemiaa, yrittäjyyttä, it-taitoja sekä kieliä . Opintokokonaisuuksiin liittyvät materiaalit löytyvät muun muassa sähköisestä oppimisympäristöstä e-kokista.

– Sieltä löytyvät opintoihin liittyvät teoriaosuudet, reseptit ja ohjeet. On hienoa, että meillä on tällainen käytössä. Opiskelijat tekevät osan tehtävistä kotona käyttäen itslearning-alustaa. On kätevää, että opiskelijat voivat edistää opintoja missä ja milloin vain, eikä kenelläkään voi olla enää tehtäväpaperit hukassa, kertoo jo pitkään opettajana työskennellyt Merja Tomperi-Olkkonen.

JAMIsta valmistuu vuosittain parikymmentä kokkia. Enemmänkin opiskelijoita mahtuisi. Ala on monipuolinen ja mahdollisuudet ovat rajattomat. Kokit myös työllistyvät erinomaisesti. Ammattitaitoisista kokeista on tällä hetkellä valtakunnallisesti huutava pula, joten kokiksi valmistuvalla on varma työpaikka.

Muut uutiset