Siirry sisältöön

JAMIn floristiikan koulutus on laadukasta

JAMIlla opettavat Suomen parhaat floristit. Floristiikka on viehättävä ala, joka sopii luoville ihmisille. JAMIlla floristiikan opintoja voi suorittaa monimuoto-opiskeluna. Tällä hetkellä floristiopiskelijoita on seitsemän. Heidän vastuukouluttajanaan toimii Säde Alanen, joka on tämän vuoden kukkasidonnan suomenmestari. Pian hän lähtee kisaamaan PM-kisoihin Tanskaan.

Muuramesta kotoisin oleva Säde muutti Alajärvelle miehensä kanssa vuonna 2015. Hänellä itsellään on floristiikan ja puutarha-alan perustutkinnot. JAMIin kouluttamaan hän päätyi sattuman kautta.

– Olimme käymässä Sadonkorjuumarkkinoilla ja siinä tuli jonkun kanssa puheeksi, että olen floristi. Pian tänne tuli kouluttajalle tarvetta ja lähdin aluksi mukaan vetämällä yksittäisiä kursseja kukkasidonnasta. Siitä se sitten lähti, hän kertoo.

JAMIlla tarjotaan erittäin laadukasta floristiikan koulutusta.

– Itseni lisäksi kouluttajana on Hanna Vehkalampi, joka on Vuoden floristi 2019, ja markkinointia opettaa Tiina Kiiskinen. Meillä on sellainen kouluttajaporukka, jota ei olekaan joka koulussa. Pidämme koulutuksen tason korkealla ja vaadimme opiskelijoita tekemään töitä täysillä. Meiltä valmistuu osaavia alan ammattilaisia, joiden ammattitaidosta menemme takuuseen.

Kutsumusammatissa

Säde on lapsesta asti tiennyt, että hänestä tulee puutarhuri.

– En tiedä miksi, mutta tiesin vain sen. Kukkasidonta tuli myöhemmin mukaan kuvioihin, kun innostuin siitä viherrakentamisen opintojen lomassa, hän kertoo.

Nyt Säde pyörittää yhdessä siskojensa kanssa juhlapalveluyritys Kultahehkua, jonka palveluihin kuuluvat myös tilauskukkasidonnat. Floristiopiskelijoiden lähiopintoja hän vetää JAMIlla viikon kuukausittain.

– Kaikki opiskelijat ovat aikuisopiskelijoita, jotka ovat tulleet alalle eri lähtökohdista. Motivoitunutta ja tiedonjanoista ryhmää on ilo opettaa. Lähiviikot ovat intensiivisiä ja täynnä käytännön työtä eli erilaisten sidontojen opettelua. Kirjalliset tehtävät opiskelijat tekevät etänä, Säde kertoo. Opintoihin sisältyy kukkasidonnan lisäksi myös asiakaspalvelua ja markkinointia. Vapaavalintaisina kursseina voi valita myös yrittäjyyteen liittyviä opintoja.

Hyvä työllistyminen

Etelä-Pohjanmaan alueella on floristeja melko vähän, kukkakauppoja on kuitenkin aika paljon. Ammattitaidolle on siis kysyntää.

– Koko Suomessa on alle 10 ammatillista oppilaitosta, joista valmistuu floristeja. Alalle valmistuva työllistyy hyvin. Tavallisesti floristi työskentelee kukkakaupassa kauppiaana tai työntekijänä, jotkut toimivat myös yrittäjinä, jotka tekevät freelancerina erilaisia kukkasidonnan toimeksiantoja, Säde Alanen kertoo.

Vastuukouluttajuus sopii hyvin Säden omiinkin opintoihin, sillä parhaillaan hän edistää floristimestarin opintoja. Floristimestarin tutkinto on erikoisammattitutkinto.

– Jossain vaiheessa haluaisin opiskella myös pedakogiikkaa, mutta ensin on suoritettava floristimestarin tutkinto. Nautin floristien opettamisesta, koska siinä voin käyttää hyvin omaa ammattitaitoni, hän kertoo.

Kilpailut kehittävät

Suomalainen floristiikka on maailman huippua ja tunnetaan hyvin. Säde on osallistunut yli 20 kukkasidonnan kilpailuihin Suomessa ja ulkomailla. Ala on jännittävä, ja kilpailuja järjestetään vuosittain.

– Olen saanut kipinän kilpailemiseen Taitaja-kilpailuista. On ollut mukavaa itsekin valmentaa opiskelijoita Taitaja-kisoihin täällä JAMIssa. Minulle kilpaileminen on itseni haastamista. Kilpailuista myös aina oppii uutta, kun näkee muiden kilpailutöitä, hän kertoo.

Seuraavat kisat ovat kukkasidonnan PM-joukkuekilpailut.

– Suomi pärjää yksilökilpailuissa yleensä hyvin, mutta joukkuekisoissa ei ole tullut menestystä. Katsotaan, miten tällä kertaa käy, hän sanoo.

ps. Tiestihän, että JAMIn puutarhamyymälä Timjami on auki joka päivä klo 22 asti! Itsepalvelu!

Muut uutiset