Siirry sisältöön

Hevostelua aamusta iltaan päiväleireillä JAMIN tallilla


Alli, Muru ja Saana asettuvat sopuisasti vierekkäin kuvaamista varten. Tai odottakaas. Saana käy vielä nopeasti tutkimassa kameran ennen kuin valokuvaa päästään ottamaan.

Nämä kolme rauhallista heppakaunotarta JAMIn tallissa Kurejoella ovat tottuneet olemaan yksin ja porukassa, lasten ja aikuisten kanssa. Ne nauttivat hevoskavereiden seurasta, mutta lähtevät myös aina mielellään puuhastelemaan ihmisten kanssa. Ne eivät hötkyile ja säikähdä turhista. Siksi ne soveltuvatkin erittäin hyvin toimintaan, jota niiden omistajat Sofia Poikola, Minttu Ekman ja Inari Lindgrén ovat niille kehittäneet.
Hepat ovat rapsutettavina, hoidettavina ja ratsastettavina JAMIlla kesäkuun aikana järjestettävillä, 6–12-vuotiaille suunnatuilla Team Juniorsen päiväleireillä 23.6. ja 27.6.
Päiväleirit saavat jatkoa syksyllä, joten kesän leiristä voi alkaa pidempi tuttavuus hevosten kanssa.

Luokkakaverusten yhteistyö sujuu

Poikola, Ekman ja Lindgrén opiskelevat hevospainotteisella maaseutuyrittäjälinjalla, ja heillä kaikilla on pitkä hevosharrastustausta. Opiskelemaan he ovat lähteneet yhdessä hevostensa kanssa. Tähän JAMIn talli tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden. Bonusta ovat heidän mukaansa hevosalan opettajan Tanja Hautalan pitämät ratsastustunnit, joilla on saanut uutta näkökulmaa omaan ratsastukseen. Kaikki kolme toivovat jatkossa työllistyvänsä hevosten parissa.
Nyt tytöt ovat paitsi luokkakavereita, myös 4H-yrittäjiä. Kipinä Teamjuniorsen perustamiseen syttyi koulunpenkissä, JAMIn kouluttaja Markku Kippolan yrittäjyyskurssilla, jossa rakennettiin raamit yhteiselle yritystoiminnalle. Koulu oli tukemassa toiminnan käynnistämistä.
Poikolalla on jo kotonaan Muuramessa vetänyt vuosia ratsastustunteja ja -leirejä 4H-yrittäjänä. Myös muilla on kokemusta lasten ja nuorten kanssa toimimisesta ja muun muassa talutusratsastuksen tarjoamisesta. Lindgrén ja Alli ovat keikkailleet muun muassa markkinoilla.

Kiireetön päivä heppamaailmassa

Päiväleirin ideana on tarjota lapsille kokonainen, kiireetön päivä hevosten kanssa puuhastellen. Ei vain perustallikäynti, vaan hevosten hoitoa, tallitöitä, leikkejä ja muuta mukavaa aamuyhdeksästä iltakuuteen saakka.

– Tavoitteena on tarjota leiriläisille hyvä, turvallinen, toiminnallinen ja unohtumaton kokemus, tytöt sanovat.

He painottavat, että asioita tehdään kunkin omilla ehdoilla. Aiempaa hevoskokemusta ei tarvitse olla.
Lisäelämyksiä tarjoavat tilan muut eläimet, muun muassa alpakat ja lampaat, joita pääsee samalla katsomaan. Ohjaajien omien hevosten lisäksi leiriläisiä odottaa JAMIn tallin oma pieni shetlanninponi Pancho.
Leirillä tarjotaan kaksi lämmintä ruokaa ja välipala.

Luonnonvara-alan koulutusalajohtaja Henna Latvala (vas) ja hevosalan opettaja Tanja Hautala ovat iloisia siitä, että koulun tallin yhteyteen saadaan toimintaa ja harrastusmahdollisuuksia lapsille.

Koulu kannustaa yrittäjyydessä

JAMIn luonnonvara-alan koulutusalajohtaja Henna Latvala ja hevosalan opettaja Tanja Hautala kannustavat kolmikkoa yritystoiminnassa ja ovat iloisia siitä, että innostuneet nuoret tuovat tämänkaltaisia mahdollisuuksia lapsille ja nuorille.
– Kun tällaista aktiivisuutta löytyy, sitä halutaan tukea myös niin, että se voidaan myös nivoa osaksi opintoja, joista opiskelija saa myös osaamispisteitä, Latvala sanoo.
Ainakin toinenkin vastaava yrityssuunnitelma on yrittäjyyskoulutuksen perusteella jo muhimassa.
Lisätietoa ja ilmoittautumiset 044-2783881 (Sofia) tai teamjuniorse@gmail.com. Leirin hinta 80 e. Teamjuniorsen löydät myös Instagramista.

Muut uutiset