Siirry sisältöön

Alajärvelle valmistuva yhteisöllinen etätyötila on edelläkävijä maakunnassa

JAMIn Alajärven yksikköön Hoiskontielle valmistuu ensi vuonna uudentyyppinen, yhteisöllinen etätyötila, joka tulee palvelemaan sekä alueella asuvia että täällä lomailevia ja vierailevia työpisteen tarvitsijoita. Tiloja kehitetään vuoden 2023 ajan kestävässä HUBI25-hankkeessa, jolle on saatu Etelä-Pohjanmaan liitolta reilun 116 000 euron rahoitus.

Etätyötilahanke on JAMIn sekä Seinäjoen ammattikorkeakoulun, Järvi-Pohjanmaan yrityspalvelun ja Leader Aisaparin yhteishanke, johon kaikilta tulee myös työpanosta. HUBI25-hankkeen yhteisömanageri Aana Vainio tulee ensi vuoden aikana kehittämään tilaa ja sen toimintaa.

– Yhteisöllisyys, toisten kohtaaminen ja verkostoituminen ovat toimintamallissa keskeisiä. Juuri tämä erottaa sen muista, tarjolla olevista etätyöskentelypaikoista. Ajatuksena on, että hyvin erilaisillakin aloilla toimivat voivat hyötyä toisistaan, kun päästään yhdessä juttelemaan, ideoimaan ja vaihtamaan ajatuksia kahvikupin ääressä, sanoo hanketta pohjustanut JAMIn liiketoiminnan ja tieto- ja viestintätekniikan koulutuspäällikkö Suvi Kohtala.

– Tämä on tietojemme mukaan ensimmäinen yhteisöllinen etätyötila Etelä-Pohjanmaalla.

Hyvin varusteltu työpiste ja bonuksena työyhteisö

Ajatuksena on tarjota hyvin varusteltu työpiste ja työyhteisö esimerkiksi niille, joiden työpaikka on kaukana tai jotka työskentelevät kotona. Tilat tulevat JAMIn keskustan toimipisteen entiseen ruokalaan, johon isot ikkunat antavat hulppeat järvinäkymät. Tiloista tulee avokonttorityyppiset, mutta erikseen käytettäväksi tulee hiljaisen työskentelyn tila.

– Työpisteille tulee hyvät sähköpöydät ja näytöt, ja kulku tiloihin järjestetään helpoksi. Muihin suomalaisiin etätyötiloihin tutustuessamme on korostunut se, että kaiken pitää toimia hyvin, ja etätyöpaikalle tulemisen pitää olla vaivatonta, Kohtala kuvaa.

Keskeistä on selvittää käyttäjätarpeita ja rakentaa yhteisöstä palvelumuotoilulla sellainen, että se palvelee aluetta ja sen yrityksiä. Isoihin tavoitteisiin kuuluu myös uuden, korkeasti koulutetun työvoiman houkutteleminen alueelle ja joka mahdollinen elinkeinorakenteen monipuolistaminen.

Studio palvelee yritysten markkinointia

Etätyötilan ohella hankkeessa kehitetään digitaalisia studiopalveluita, jotka tarjoavat yrityksille mahdollisuuden esimerkiksi podcastien tekoon sekä kokousten ja tapahtumien striimaukseen. Tähän tulee myös osa-aikainen hanketyöntekijä, studiomanageri. Hän selvittää yritysten tarkempia tarpeita ensi vuoden aikana.

– Tällä tavalla halutaan tukea yritysten kasvua ja mahdollisuuksia digitaaliseen markkinointiin. Studion käyttäjäkuntaa tulevat olemaan yritykset ja muut organisaatiot, jotka haluavat oppia ja tehostaa digitaalista markkinointia.

Hankkeen aikana ensi vuonna etätyötilan saa käyttöönsä ilmaiseksi. Jos kiinnostaa, voit ottaa yhteyttä Suvi Kohtalaan, suvi.kohtala@jamin.fi

Kuvassa: JAMIN koulutuspäällikkö Suvi Kohtala (vas) ja HUBI25:ssä SeAKMin puolelta projektityöntekijänä toimiva Marjo Vistiaho odottavat etätyötiloihin monenlaisia tekijöitä. Maisemaa toimitiloista järvelle ei voi moittia.

Muut uutiset