Siirry sisältöön

Opiskelijatarina: Kaksoistutkinto on hyvä paketti teoriaa ja käytäntöä

Ammattikouluun vai lukioon? Jos kahdesta on vaikea valita, niin onneksi voi suorittaa kaksoistutkinnon. Sen ovat valinneet merkonomiksi opiskeleva Kimi Lassila ja maaseutuyrittäjän tutkintoa tekevä Matias Palmu.

Tänä syksynä kaksoistutkintolaisia on aloittanut JAMIllla peräti viisi. Heistä kaikki tekevät lukion ohella merkonomin tutkintoa.

– Kaksoistutkinto tuntui hyvältä vaihtoehdolta, kun koulut ovat kätevästi vierekkäin. Kaupallinen ala kiinnosti ja ylioppilaaksikin haluan. Hyviä kokemuksia vaihtoehdosta olin kuullut pari vuotta vanhemmalta kaverilta, Lassila kertoo.

JAMIn kaupallisella puolella opetus toteutetaan samanlaisissa kuuden viikon jaksoissa kuin lukiollakin. Siksi opintojen sovittaminen kahden koulun kesken on helppoa. Molemmilla kouluilla saa ohjeistusta ja apua suunnitteluun, ja molemmissa myös joustetaan tarpeen mukaan.

– Ainakin tähän mennessä kaikki on natsannut hyvin yhteen. Tässä kurssissa olen aamupäivisin kauppiksella, ja iltapäivisin on yksi tunti lukiolla. Sellainen ohje on annettu, että jos päällekkäisyyksiä tulee, niin kannattaa osallistua lukion tunnille. Kauppiksen opintoja voi sitten tehdä itsenäisesti, hän sanoo.

Kevään viimeinen jakso on jo raivattu tyhjäksi opinnoista lukiolla. Silloin JAMIn puolella ollaan työelämässä oppimassa.

Kaksoistutkinto tuo vaihtelua koulupäiviin

Lassila tekee tässä vaiheessa lukiolla vain kolmea pakollista ainetta. Vapaavalintaisia aineita lukiotutkintoon kuuluu kaksi. Niitä hän ei ole vielä ensimmäisenä syksynä valinnut.

– Kaksoistutkinnon parhaita puolia on, että se antaa paljon vapauksia valintoihin ja vaihtelua koulupäiviin. Opiskelu on niin erilaista. JAMIlla tehdään paljon käytännössä ja opiskelu on rennompaa, lukiolla on taas teoreettisempaa.

Hän tykkää myös siitä, että JAMIlla saa jo kouluaikana tuntumaa työelämään.

– Jo nyt luokkamme käy viikoittain kaupassa harjoittelemassa käytännön asioita hyllyttämisestä lähtien.

Koulua päivät, pesäpalloa illat

Mihin urapolku sitten aikanaan vie? Sitä on aikaa miettiä. Tavoitteita hänellä on opintojen lisäksi urheilussa. Hän pelaa pesäpalloa Ankkureiden B-pojissa. Arkea rytmittävät seitsemät treenit viikossa.

– Hyvin ne sopivat koulun kanssa yhteen. Koulu vie päivät, pesäpallo illat, sanoo Lassila.

Matias Palmu yhdisti kaksoistutkintoon oppisopimuksen

Matias Palmu tekee lukion rinnalla maaseutuyrittäjän perustutkintoa. Ammatilliset opinnot ovat jo toisen opiskeluvuoden syksyllä hyvällä mallilla. Niitä on edistänyt oppisopimus, jolla hän on työskennellyt maatilalla kahtena kesänä. Ensimmäinen oppisopimusjakso alkoi ensimmäisenä arkipäivänä yläkoulun päättymisen jälkeen.

Oppisopimusjaksolla hän on ehtinyt suorittaa ison osan tutkintoon kuuluvista näytöistä. Nopean etenemisen näytöissä on mahdollistanut se, että hänellä on jo pitkä kokemus maatilan töistä omalta kotitilalta.

Tulevaisuudensuunnitelmia hän ei ole vielä lyönyt lukkoon, mutta se on varmaa, että kotitilan hoito niihin joka tapauksessa jossain muodossa kuuluu. Siksi kaksoistutkinto tuntuikin hyvältä vaihtoehdolta.

– Kokonaisuus on sujunut paremmin kuin osasin ajatella. Lukujärjestys tehdään lukio-opintojen mukaan, hän kertoo.

Hyvä yhdistelmä teoriaa ja tekemistä

Tekemään tottuneelle Palmulle käytännön puolen ja lukio-opintojen yhdistäminen on passeli yhdistelmä, ja hän uskoo sen tuovan tulevaisuudessa hyötyä. Ratkaisun tekemisessä auttoi yläkoulun hyvältä opinto-ohjaajalta saatu tieto ja aiemmin kaksoistutkintoa suorittaneiden kokemusten kysely.

– Tämä on oikein hyvä paketti teoriaa ja käytäntöä. On tosi hyvä, että voi saada jo opiskeluaikana työkokemusta ja vielä palkkaakin oppisopimuksen ansiosta.

Hän naurahtaa, että nykypäivän ammatillisen koulutuksen monimuotoisuus on yllättänyt monet sivusta seuranneet.

– Kyllä sitä on ihmetelty, onko sekin mahdollista, että tekee kaksoistutkintoa oppisopimuksella. On se.

Kaksoistutkinto on hänestä ihanteellinen siksikin, että se mahdollistaa keskittymisen juuri niihin lukio-opintoihin, jotka kiinnostavat. Hän suorittaa lukiossa pakollisten aineiden lisäksi yhteiskuntaopin ja maantiedon.

– JAMIlla teoriaopinnot ovat pääasiassa verkko-opintoja. Lähipäiviä on jonkun verran, ja jos joskus ei pääse paikalle, niin JAMilla joustetaan ja etsitään ratkaisut.

Väyläopinnot petaavat jatko-opintoja

Tavoitteena Palmulla on saada maatalouspuolen opinnot pakettiin kolmannen lukuvuoden syksyllä. Kolmannen kevätkauden hän aikoo keskittyä ylioppilaskirjoituksiin.

Kolmen vuoden jälkeen taskussa on siis sekä ylioppilastutkinto että ammatillinen perustutkinto – ja lisäksi mitä luultavimmin opiskelupaikka valmiina SEAMKissa. Hän nimittäin innostui suorittamaan myös tradenomin väyläopintoja.

– Jos niistä saa arvosanaksi vähintään kolmosen, pääsee suoraan jatkamaan SEAMKissa. Kaksoistutkintolaisia ei väyläopintoihin yleensä hyväksytä, mutta lukion opo Anne Yli-Sissala oli siinä puhemiehenä, ja paikka aukesi.

Tulevaisuuden suunnitelmia ei tässä vaiheessa ole kiveen hakattuna.

– Se on kuitenkin varma, että ammatillisen tutkinnon ansiosta töihin pääsee aina. Suosittelen kaksoistutkintoa kyllä kaikille, joita vähänkin kiinnostaa.

Hyvä tietää kaksoistutkinnosta

Muut opiskelijatarinat